sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kevät

Hetki on vierahtänyt viime päivityksestä kiireiden vuoksi. Kevät on edennyt täällä meillä aika hitaasti eteenpäin. Vielä on lunta yli puolimetriä ja pakkasta öisin - 20 astetta, mutta onneksi päivät ovat olleet aurinkoisia ja lämmittäneet sen verran, että on ollut mukava käydä ulkoilemassa.

Viikko sitten oli Sotkamon koiraharrastajien puuhapäivä, jossa kävimme Ricon kanssa. Suoritimme siellä pienen temppuradan (rallytokoa) joka meni todella hyvin ja saimme kassillisen herkkuja palkinnoksi. Lisäksi osallistuimme näyttelyharjoituksiin ja tutustuimme muihin koiriin ja ihmisiin. :)

Hyvän sään vuoksi olemme ulkoilleet paljon päivittäin ja käyneet jäällä juoksemassa sekä samalla opetelleet tokojuttuja. Rico osaa jo mennä maahan ja istumaan kauempana käskystä, maata jalkojen vieressä kunnes saa luvan hakea lelun, noutaa metallikapulan ja pitää sitä suussa, seistä hetken paikallaan käskystä, odottaa paikallaan makuulla/istuen että sen luokse tullaan, avata keittiönkaapin oven, tulla melko hyvin sivulle istumaan jne... Eli paljon on opittu ja paljon on vielä opeteltavaa... :))

Rico on kasvanut jo todella paljon ja korkeutta sekä painoa on tullut hyvin lisää. Rico on saanut molemmat rokotukset ja lääkäri totesi koiran olevan hyvässä kunnossa ja terve. Myös yksi hammas on jo lähtenyt ja nyt odotellaan, että muutkin lähtisi ja saataisiin maitohampaat vaihdettua pysyvään purukalustoon. :)